Hankintamessuilla positiivista pöhinää
Lempäälän omat hankintamessut järjestettiin keskiviikkona 22. helmikuuta jo kuudennen kerran. Pääkirjaston Kompa-tila toimi yrittäjien näyttelysalina ja tapahtumaportailla pidettiin ennen messuja hankinta-info, jossa asiantuntijat kertoivat kuntahankinnoista.
Miten pääsen mukaan hankintoihin?
Hyviä neuvoja kuntahankinnoista kertoivat KuHa Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Uitti, Pirkanmaan Yrittäjien hankintaneuvoja Ulla Tirronen sekä Lempäälän kunnan talousjohtaja Kari Auvinen. Samalla esiteltiin KuHa Oy:n Lempäälään liittyvien hankintojen kalenteri ja Lempäälän kunnan oma hankintakalenteri vuodelle 2023.
Puhujat korostivat yritysten oman aktiivisuuden merkitystä.
– Kannattaa seurata verkkosivuja. Julkisten hankintojen kilpailutukset löytyvät Hilmasta, osoitteesta: www.hankintailmoitukset.fi. Sinne voi myös asettaa hankintavahdin omilla kriteereillä, neuvoi Tirronen.
Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy on Tampereen kehyskuntien (Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven) omistama hankintaosakeyhtiö, jonka tehtävänä on kehittää kehyskuntien hankintatoimintaa kokonaisuutena. KuHa tuo kehyskuntien hankintoihin kaupallisen osaamisen ja vastaa hankintaprosessin sekä kaupallisesta että juridisesta oikeellisuudesta. KuHa:n tarjouspyynnöt julkaistaan sivulla: www.tarjouspalvelu.fi/kuha
Hankintojen valmistelussa voidaan käydä ns. markkinavuoropuhelua.
– Esimerkiksi tällä hetkellä menossa olevassa työvaatteiden hankintaprosessissa on markkinavuoropuhelu käynnissä useammankin toimittajan kanssa. Vaatimuksena on mm. myymälä kehyskuntien alueella, kertoi Uitti. Tavoitteena on saada useampi toimittaja, jolloin valikoima on laajempi.
Paikallisuutta voidaan huomioida monin tavoin
– Viestintä ja yhteistyö ovat tärkeitä. Esimerkiksi Lempäälän Kehitys Oy toimii paikallisena yhteistyön linkkinä. Markkinavuoropuhelu ennen tarjouspyyntöä tuo esiin kommentit ja näkemykset markkinoilta hankintayksikölle ja toisin päin, korosti Uitti.
– Hankinta voidaan jakaa sopiviin osiin, esim. kuntakohtaisiin osa-alueisiin. Laatukriteereissä voidaan huomioida paikallisuutta, esimerkiksi edellyttää kivijalkamyymälää tai tiettyjä toimitusaikoja.
Työsuhdepolkupyörien leasingpalvelun hankinta oli toinen ajankohtainen esimerkki.
– Valmistelussa ovat mukana kuntien asiantuntijat ja markkinavuoropuhelua on käyty useiden toimittajien kanssa. Tavoitteena on mahdollistaa polkupyörien ostaminen paikallisista liikkeistä, totesi Uitti.
Hankintamessujen tarjontaan tutustuivat Lempäälän kunnan hankinnoista vastaavat ja niihin vaikuttavat henkilöt sekä joukko yrittäjiä ja kuntalaisia, yhteensä yli 200 henkilöä. Yritysten edustajien mukaan verkostoituminen on tärkeää, mutta kauppojakin messuilla tehtiin.
– Hankintamessut onnistuivat erinomaisesti, kiitteli Lempäälän Kehityksen toimitusjohtaja Ahti Laakso. Sekä kunnan hankintaväki että yrittäjät lähtivät aktiivisesti mukaan. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä.
Katso messutunnelmia tästä VIDEOsta:
https://www.dreambroker.com/channel/9dqftpil/#/menu
Tai YouTubesta:
https://www.youtube.com/watch?v=CJrLQ2EgRqs
Hankintamessuilla olivat esillä seuraavat yritykset ja tuotteet:
- Ai-Ai Productions Oy: Videotuotannot, virtuaalikierrokset ja 360-kuvat sekä XR-konsultointi
- Aito Säästöpankki: Pankki- ja finanssipalvelut, talouden hallinnan valmentaminen
- Delete Finland Oy: Kiinteistöjen ja teollisuuden puhdistuspalvelut
- Emills: Profiloidut liikelahjat, työergonomiset tuotteet ja työvaatteet
- Fysioterapia Askeleet, Terveysaskel Oy: Fysioterapiaa, tukipohjalliset ja tukisukat, toimitilavuokraus
- Golfkenttäyhtiö Isoperi Oy / Hiisi-Golf: Golfia kauniissa maalaismaisemassa kahdella golfkentällä. Opetustoimintaa mm. alkeiskurssit sekä tyky-tapahtumia
- Kiinteistömaailma Lempäälä Ideapark/Tammelantorin Asuntopalvelu Oy: Kiinteistönvälitys, arviointi ja vuokrauspalveluja
- Kinda Oy: Sosiaalisen median ja viestinnän asiantuntijapalveluita
- Koskikellujat: Elämyksiä vesillä sekä kokous- ja saunapalveluita
- Kraftpal Finland Oy: Aaltopahvista valmistettuja kuljetuslavoja
- Kylmä- ja Kuumahuolto Matikka Oy: Lämpöpumput
- Laki- ja yrityspalvelu Ratinen Oy: Tilitoimistopalvelut, lakipalvelut
- Lemmon Luomu Oy: Valmistaa laadukkaita mausteöljyjä
- Metsä-Tappura Oy: Puutavarat ja puusepäntyöt perinteiseen puurakentamiseen
- Minttumari Oy: Painopalveluita, valokuvausta,mainonnan suunnittelua
- Paul’s Special: Painotuotteet, tekstiilipainatus ja brodeeraus
- Pihastamo Oy: Pihasuunnittelu, pihanrakennus, pihanhoito
- Pirkanmaan automaattipalvelu: Kahviautomaatteja ja tarvikkeita yrityksille
- Ryminä Oy: Paintball ja kuplafutiselämyksiä
- Siniset bussit/Hene Oy: Tilausliikennepalveluja
- SosMed Oy: Ensiavun koulutuspalveluja
- Sportia Matti Oy: Polkupyöräliike, työsuhdepyörät
- Sp-Koti Lempäälä/ RR-Kiinteistönvälitys LKV Oy: Kiinteistönvälitys
- Suomen Sähkötaito Oy: Kahden yrittäjän sähköalan yritys
- Tampereen Jäätelötehdas: Italiaistyyppiset itsevalmistetut artesaanijäätelöt
- Tellwell Translations: Kääntävä, kirjoittava ja konsultoiva tekstitiimi eri kanavien yritysviestintään
- Ten Art: Taide- ja kehystyspalvelut
- TeraStore: Intel NUC Mini PC tietokoneet erilaisiin käyttötarkoituksiin
- Vilmankämmen/Tampereen Pilates Studio: Kehonhallintaa ja Bemer-verisuoniterapiaa, molemmat ovat luonnollista hyvinvointia lisääviä ilman kemiallista kehon rasitusta
- Wide Music Group: Lempääläläisen Kasper Lindellin yhden nuoren miehen musiikkiyhtiö Wide Music Group tarjoaa musiikkiin liittyviä palveluja laajalla skaalalla. Tarjontaan kuuluu esimerkiksi musiikkituotannot, sävellystyöt, tunnusmusiikit, äänisuunnittelut ja äänen jälkikäsittelyt.
- Xortec Oy: Elektroniikan suunnittelu ja valmistus, IoT-kokonaisratkaisut ja laitteet
- Yeseco acoustics/Yeseco Oy: Hiilinegatiivista tehokasta akustiikkaa
Lisäksi esittäytyivät seuraavat yhteisöt ja yksiköt:
- Ensimetri: Alkavan yrittäjän neuvontapalvelut
- Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy
- Pirkanmaan TE-toimisto yrityspalvelut
- Lempäälän Kehitys Oy
Lisätietoja:
Lempäälän Kehitys Oy
kehittämispäällikkö Anette Almi
p. 040 133 7913
anette.almi@lempaala.fi